destination:holland

1.9.06

Ihmiset


Viimeiset päivät ovat olleet aika kiireisiä, on tullut ravattua ympäri kaupunkia niin jalan kuin pyörällä ja bussillakin. Kaikkein parasta on kuitenkin ollut tutustua uusiin ihmisiin, muiden vaihtareiden puheita kuunnellessa koen itseni aika onnekkaaksi, heidän asuntokohteissaan on paljon opiskelijoita kaukoidästä. Kuulemma haluavat pysytellä enimmäkseen omissa oloissaan. No kuitenkin täällä kävi sen verran tuuri, että tähän kerrokseen on sattunut enimmäkseen iloista ja eloisaa sakkia :) Juuri nyt viime päivinä viimeisetkin huoneet ovat täyttyneet.

Eniten talossa väkeä on, ehkäpä luonnollisesti, Saksasta. Tähän kerrokseenkin on mahtunut kaksi, Heide, hän työskentelee yliopistolla, sekä tänään saapunut toinen tyttö (nimi ei jäänyt vielä muistiin). Toinen työläinen löytyy Italiasta, Giovanni, hänet mainitsin jo aiemmin. Rapussa on myös pari Espanjalaista, oikeammin Baskia, Ion ja Miren. Afrikkakin on edustettuna ainakin kolmen henkilön voimin, Nora Ugandasta ja pari Tohtoriopiskelijaa Ghanasta. Jenkeistä Matt, onneksi hän on ainoa "Amerikkalainen", sillä muuten he saattaisivat viettää liikaa aikaa yhdessä. Lisäksi kerrokseen muutti eilen Turkkilainen tyttö, jonka nimi ei myöskään jäänyt vielä mieleen. Yllättävin kaveri lienee kuitenkin Remi, hän on syntynyt ja asunut lapsuutensa Hong Kongissa, hänellä on Ranskalainen äiti ja Saksalainen isä ja hän on yliopistossa Newcastlessa Englannissa. Eräänlainen maailman kansalainen siis, oikein mukava kaveri. Kerrokseen mahtuu myös muutama Kiinalainen, mutta heihin on hyvin vaikea saada kontaktia. Lisäksi tietääkseni tässä kerroksessa on keväällä asunut ainakin kaksi suomalaista, mutta nyt (onneksi) olen ainoa.

1 Comments:

  • Hauska kuulla, että kansallisuuksia riittää, sitä sinne maailmalle mennään oppimaan...italialainen Erik atuli juuri exchange students - leiriltä, ja sanoi puhuneensa koko ajan engantia tai suomaea (!), vaikka italiaa ja saksaakin olisi ollut tarjolla:) Hyvällä asenteella oppii uutta ja kieli on aina sopimuskysymys

    ps. hymy ja kädet, ilmeet ja eleet mukana, hyvä viikkoa t. ehen

    By Anonymous Anonyymi, at 17:35  

Lähetä kommentti

<< Home