destination:holland

9.10.06

Pikavauhtia - Amsterdam

Puuh, tällä hetkellä kaikki tuntuu liikkuvan uskomattoman nopeasti, arkipäivisin tulee istuttua yhdeksästä kuuteen tuntiin koululla ihmettelemässä harjoitustöitä Portugalilaisen Johnin kanssa, iltaisin hengailtua yhteisessä tilassa asuintoverien kanssa (ja kokkaillessa) ja viikonloppuisin matkusteltua ympäri eurooppaa. Ehkäpä siksi en kirjoittele tänne tarpeeksi, voitte kuitenkin yrittää elää mukana valokuvien kautta, uskoakseni ne päivittyvät useammin :)

Matt kertoi, että hän tarvitsee uuden passin, vanha ei kyllä vielä vanhentunut, mutta päästäkseen takaisin Jenkkeihin, hänkin tarvitsee biometrisen passin, siispä päätimme lähteä Amsterdamiin Rohkeiden Kodin suurlähetystöön. Aiemmista matkoista poiketen, emme löytäneet ennakkoon halpaa hostellia a'damista, mutta uskoimme, että rautatieaseman turisti-info löytää meille yhden, lähdimme Groningenista aamujunalla kello yhdeksän jälkeen ja a'damiin saavuimme hiukan ennen puoltapäivää. Turisti-info soitteli puolen kymmentä hotellia ja hostellia meille läpi, mutta halvin jonka löysimme oli 115 euroa / yö, aika suolainen verrattuna 40eur viikonloppuun Brysselissä. Otimme hotellin, joka oli hieman keskustan ulkopuolella ja pummasimme ratikalta kyydin. Jätetyttämme kamamme hotelliin lähdimme etsimään Yhdysvaltain suurlähetystöä, jonne löysimme kello yhden pintaan, vain havaitaksemme, että Yhdysvaltain kansalaisten palvelut olivat auki vain kello 8.30-11.30, eipä siinä auttanut itku eikä valehtelu ovipuhelimeen, passi jäi uusimatta.

Tuohtunut, osittain aiheesta, oli mielialamme hetken aikaa, kävimme ostamassa paikallisesta Stockmannista voileipävärkkejä ja parasta appelsiinimehua mitä maa päällään kantaa: CoolBestiä ("CoolBest a day, keeps the doctor away", "Coolbest, what a way to start a new day", "Why CoolBest is called CoolBest? Because neither just just Cool, nor Best was good enough!") Lounaan jälkeen kävelimme tovin museoalueella (van Gogh ja Rijksmuseum) ja suunnistimme keskustaan. Näillä paikkeilla Hollannin sää otti askeleen englantilaisen virkaveljensä suuntaan ja jouduimme ostamaan sateenvarjot, Matt onnistui tinkimään ne puoleen hintaan ja nyt omistammekin kivan punaiset umbrellat. Lopun päivää kävelimme ympäri kaupunkia katsellen rakennuksia ja vältellen sadetta, päivällisen söimme Argentiinalaisessa ravintolassa, joita a'dam tuntui olevan pullollaan, ei tosin yhtä täynnä kuin "Kahvikauppoja". Hotellille suunnistimme jo hieman puolenyön jälkeen kaatosateessa, nukahtamisessa ei mennytkään montaa minuuttia.

Lauantaina heräilimme hieman kukonlaulun jälkeen, ennen yhdeksää ja kävimme napostelemassa aamupalaa hotellin ravintelissa. Luovutimme avaimet hotelliin ja suuntasimme Mattin kanssa asemalle tapaamaan Cesarin ja Danin jotka tulisivat seuraksemme loppureissuksi. Loppupäivä seurasi edellistä päivää, niin lounaineen, kuin päivällisineenkin. Hirvittävän kallis kaupunki muuten, ruokapaikat kannattenee etsiä keskustan ulkopuolelta sillä ihan peruskebabista saa maksaa 11-13euroa.

Hämärän laskeutuessa, ja ilman viiletessä meidät kohtasi karu totuus, ensimmäinen juna Groningeniin lähtisi 7.36, siihen asti olisi pysyttävä hereillä, sillä kaupungista ei löytynyt hotellin hotellia, eipä siinä a'damin kokoisessa kaupungissa riittäisi varmasti tekemistä koko yöksi! Aloitimme siispä pubikierroksen, pysyäksemme lämpimänä. Illan mitaan tuli nähtyä erilaisia ihmisiä, paljolti brittejä, osa viettämässä aikaansa punaisten lyhtyjen alueella, coffeeshopeissa, yökerhoissa, pubeissa ja kadulla.

Viiden aikoihin viimeinenkin yökerho sulkeutui ja oli aika suunnata rautatieasemalle, vajaan tunnin kävelyn päähän. Kävellessämme rupesin purkamaan ääneen miten loput 2 tuntia kuluisivat, ensimmäisen puolen tunnin jälkeen Matt tokaisi, että "Chill out, you don't have to plan and break up everthing. Take it easy." Niinhän se toisaalta taitaa ollakkin, välillä voi vaan relata ja antaa ajan kulua :) Asemalla lipunmyynti oli jo avoinna ja kävimme ostamassa paluuliput ja suuntasimme tavaralokerikoille ottamaan pienet nokoset, tai no ainoastaan minä otin nokoset ja muut keskittyivät heittelemään leivänpaloja sun muita päälleni ja ottamaan valokuvia, erikoista sakkia, no jokatapauksessa niskani oli melko jumissa herättyäni, samoin kuin jokaisen junanvaihdon yhdeydessä :)

1 Comments:

  • Kylläpä sattuu ja tapahtuu:) Neuvokasta sakkia, jos ei isosta kaupungista löydy yösijaa, kävellään sitten:) Hienoa kuvia Amsterdamista, jossa mekin sentään olemme muuan kerran olleet, tosin silloin kanavat jäässä ja ihmisillä luistimet jalassa

    Hyvää uutta weekendiä! t. eh

    By Anonymous Anonyymi, at 21:52  

Lähetä kommentti

<< Home