Menomatka Hong Kongiin koostui käytännössä neljästä osasta, juna Schipoliin, lento Lontoon Gatwickiin, seitsemän tuntia odottelua ja lopulta jumbossa istuskelua Hong Kongiin asti. Kovasti tuntui loppuseurue olevan kateellinen puolustusvoimissa opituille erikoistaidoille, nimittäin koko matkustusajasta olin noin nelisen tuntia hereillä :)
Saatuamme kuitattua itsemme "hotelliin" suuntasimme the peakille, joka on siinä kaupungin kupeessa oleva "nyppylä". Matustamiseen käytimme Star Ferryä, lautta joka liikennöi vartin välein Kowloonista sataman läpi Hong Kong -saarelle, tästä nappasimme taksin (huimat 70 [euro]senttiä) . Lopulta otimme rinneratikan huipulle, jonka nousukulma oli jyrkimmillään 40 astetta. Näkymä illalla huipulta kaupunkiin oli
huima!
Lauantaina suunnistimme tapaamaan Remin kaveria, Chrisiä, joka asui edelleen Hong Kongissa. Chrisin johdolla kävimme tutustumassa paikallisten käyttämään elektroniikkatoriin (hintaesimerkki: modattu PSP + kaikki pelit DVD:llä 150eur) ja syömässä Dim Sumia jonka seassa onnistuimme tilaamaan kananjalkoja... kovin moni niitä ei edes yrittänyt syödä, eivätkä ne kyllä kovin maukkaita olleetkaan. Ongelmana ruokalistoissa oli usein, että oli se sitten englanniksi tai kantoniksi, ilman kuvia ei pystynyt päättelemään mitä oli tilaamassa, näimpä siis myöhemmin minäkin onnistuin tilaamaan nuudelit ankanmaksakeitossa, no ainakin olen kokeillut :) Illaksi yritimme löytää karaokeluolaa, mutta olivat nostaneet hinnat jo kovin korkeiksi, joten päädyimme paikalliseen juomaravintolaan, jossa tuli todettua, että osaavat ne paikallisetkin ottaa rennosti! Täällä Hollannissa tavatuista kiinalaisista on jäänyt useimmiten erilainen kuva, ehkäpä siksi, että ovat kaikki vähintäänkin PhD-opiskelijoita ja ehkä tulevia puoluejyriä? ;) Illan lopuksi katselimme auringonlaskun Kowloonin puolelle rakennetulta turistikannelta.
Sunnuntaina nappasimme aamusta lautan kohti rannikolla olevaa saarta, olo oli kuin hollannissa, koko saarella oli kolme autoa (palokunta 1kpl, poliisi 1kpl ja sitten ilmeisesti vielä yksi ambulanssi) joten koko väestö liikkui lähinnä polkupyörillä. Varsin idyllinen turistinähtävyys temppeleineen, rantoineen ja pagodeineen, sekä tietysti meriruokaa tarjoavine ravintoloineen, varsin kohtuulliseen hintaan sain omalta "mitä en ole vielä syönyt" listaltani poistettua hummerin. Päivän päätteeksi suunnistimme Hong Kong -saaren bisneselämän keskukseen, joka oli täynnä
Filippiiniläisiä naisia! Chris selvitti, että useissa perheissä on lastenhoitajana philippiniläinen nainen, joille ei kuulemma montaa sataa, majoituksen ja ruuan lisäksi, tarvitse maksaa. He siis käyttävät sunnuntaisen, ja samalla ainoan, vapaapäivänsä kerääntymällä yhteen "piknikille" keskelle asfalttiviidakkoa. Päivän päätimme ostamalla voileipiä ja syömällä ne Victorian puistossa, yön tummuessa.
Maanantaiaamusta suunnistimme Remin vanhaan kotikylään, Sai Kongiin, noin nelisenkymmentä minuuttia bussissa, matkasta jäi mieleen, että minibussin iskarit olivat ihan loppu ja silti pystyin nukkumaan kuskin pujotellessa vuorenrinteitä ylösalas. Sai Kong on idyllisesti meren rannassa, sekaisin sekä vanhaa, että uutta, tosin pilvenpiirtäjiä ei tämän kylän välittömässä tuntumassa ollut. Ostimme marketista piknik tarvikkeet ja vuokrasimme
pienen lautan rannasta heittämään meidät noin kahdenkymmenen minuutin päässä olevan saaren rannalle, tulipa siis käytyä uimassa Eteläisessä Kiinanmeressä myös, kovin suolaista tuo vesi oli, kaverit eivät voineet ollenkaan ymmärtää valitteluani, no ehkäpä Suomi on ainoa maa maailmassa jossa makeaa vettä on todella niin paljon luonnossa.
Tiistaina, siis vapunpäivänä, suunnistimme Isolle Buddhalle, joka on valtava buddhan patsas luostaria lähellä keskellä vuoristoa, bussikyyti sinne kesti reilun tunnin, Matin matkaoppaan mukaan paikalle tosin tulee myös "suorempi" kävelypolku jolla etäisyyttä on noin 7km. Aikamme luostaria ja Buddhaa ihmeteltyämme sain päähäni, että minähän tottavie kävelen täältä takaisin, olivathan äiti ja isäkin kävelemässä Santiago de Compostellassa, siispä voisin minäkin tehdä minipyhiinvaelluksen. Aikani tunnelmia tiedusteltuani
Cesar lupautui kävelemään kanssani takaisin. Taival sujui aluksi hyvin, oikeastaan puolivälin tolpalla ei ollut sen kummemmin mitään ongelmia, tosin 95% ilmankosteus ja 30C lämpötila alkoivat jo vähän hikoiluttaa :) Lopulta noustuamme viimeisen vuoren laelle
kaamea totuus paljastui, edessä oli meri! Näimpä polku lähti luikertelemaan ihan väärään suuntaan, eikä se edes päättynyt metrolle, vaan kauas siitä. Näimpä lopulta onnistuimme eksymään pilvenpiirtäjien keskelle ja kävelemään ylimääräiset 5km ennen metroaseman löytymistä. Sanomattakin selvää, että äkkinäinen pyristely äärimmäisissä lämpötiloissa tuntui jaloissa vielä muutaman päivän :)
Keskiviikkoaamusta suuntasimme kohden Kiinaa, Shenzheniä ja Guangzhouta, matkamme isoimpia kaupunkeja, Guangzhoun metropolin alueella asustelee noin 12 miljoonaa ihmistä. Tosin turistinähtävyyksiä teollistuneesta Kiinalaisesta kaupungista ei temppeleiden ja puutarhoiden jälkeen hirveästi löytynyt, hintataso oli kuitenkin kohtuullisen ystävällinen, hotellista maksoimme noin 11 euroa yö ja hyvän ravintolaruuankin söi noin kolmella eurolla.
Paluumatkalla poikkesimme päiväksi Macaussa, joka on entinen Portugalin siirtomaakaupunkipuutarha, näimpä kaikki olikin sekä portugaliksi, että kantoniksi, tämä saikin minut hyräilemään "Garota de Ipanema" -laulua koko päivän :) Päivän kiertelimme tutustumassa paikallisiin turistikohteisiin ja illan alusta suunnistimme kasinoihin! Macauhan on tunnettu kasinoistaan, sillä muualla Kiinassa ne ovat kiellettyjä. Itseasiassa Macaun kasinoiden kautta kulkee enemmän rahaa, kuin Las Vegasin. Suuntasimme askeleemme Lisbon Grand Casinolle ja kävimme kukin vaihtamassa 100 patakaa (paikallinen rahayksikkö) pelimerkeiksi, 10 patakaa = 1 euro. Pian outo totuus kuitenkin selvisi, ei väliä miten henkilö oli pukeutunut ja mistä yhteiskuntaluokasta hän näytti olevan, silti pelattiin tuhansilla, muutamissa pöydissä pelattiin kuitenkin pienemmillä panoksilla ja niimpä yritimme istuuntua Blackjack pöytään, huvittavaa kuitenkin oli, etteivät chippimme kelvanneet! Kaikki pöydät käyttivät ainoastaan Hong Kong dollareita, näimpä pataka-chippimme olivat arvottomia, yritimme useaan otteseen vaihtaa patakoita käyviksi chipeiksi, mutta lopulta tyydyimme vaihtamaan ne takaisin seteleihin ja suorimaan paikalliseen ravintolaan syömään nuudeleita. Kummia kasinoita kun ei raha kelpaa.
Lauantai ja sunnuntai meni Hong Kongissa lähinnä eri toreja kiertäessä, huvin vuoksi tinkiessä, jokaisen vähänkin korkeammalle hinnoitellun tuotteen sai helposti puoleen hintaan, joskus allekkin. T-paidat lähtivät keskimäärin kahdesta ja puolesta neljään euroon, Kiinan puolella lähtöhinta oli eurossa.
Paluumatkasta jäi mieleen osa Al Goren "The inconvinient truth" elokuvasta ja pitkät nokoset :)
