Synttärit ja pubit

Ensiksi kiitos kaikille syntymäpäiväni muistaneille, ja erityiskiitos vielä niille jotka lähettivät onnittelut :)

Lähdimme illalla kymmenen tietämissä kaupunkiin juhlimaan synttäreitäni. Meitä lähti minä, Giovanni, Francesco ja Matt. Pyörimme tovin kauppatorilla, johon oli viritetty pieni tivoli ja sen jälkeen kävimme muutamassa pubissa. Kaupungin keskusta oli kohtuullisen rauhallinen ja yllättävän siisti yöaikaan, mutta pubit olivat pettymys. Pubit joissa kävimme olivat O'Briens ja Sallys, nimien perusteella ihan kunnon irkkupubeja, sisällä tilanne oli kuitenkin toinen, nimittäin musiikki oli ihan käsittämättömän kovalla, lähellä kipupistettä, lisäksi pubeissa oli pääsääntöisesti aivan liikaa ihmisiä. Oudoimmat seikat olivat kuitenkin ne, että joka ikisessä pubissa oli tanssilattia ja diskovalot... siis pubissa! Tupakointi tuntui olevan sallittua myös kaikkialla. Kuitenkin lopulta kaikkien kammottavin asia oli, että irkkupubissa ei ollut myydä Guiness-olutta, vain paikallista Heinekeniä.

Juttelin muutaman paikallisen kanssa ja kyllä maasta pitäisi kuulemma "oikeitakin" pubeja löytyä, toivottavasti niitä löytyy myös groningenista.

Kaupungin kiertoajelu

Kirjoitin edellissessä blogissani Mattista (nimetön jenkki). Olemme Mattin kanssa pyörineet ympäri kaupunkia viimeiset kolme päivää. Perjantaina hyppäsimme kymmenen jälkeen bussiin ja suuntasimme keskustaan. Pienen hakuilun jälkeen löysimme kaupungintalolle ja pitkän keskustelun jälkeen onnistuin rekisteröitymään kaupungin asukkaaksi, Mattilta se ei onnistunut. Hakemuksen käsittely kestää kuukauden ja sen jälkeen saan sosiaalitunnuksen, tämä tuntui todella oudolle, sillä tarvitsin tunnuksen voidakseni avata tilin pankissa. Seuraavaksi meninkin pankkiin valittamaan ettei tämä peli vetele, seuraavaksi vastaanottovirkailija kehotti minua tulemaan ensi viikolla uudestaan, sillä heillä olisi enemmän vaihtoehtoja silloin... outoa. Perjantain tärkein anti oli kuitenkin fillarin hankkiminen, ostin melko vanhan, ehkä 60-luvulla tehdyn pyörän, joka tuntui olevan kunnossa, sekä tukevan oloisen vaijerilukon yhteishintaan sata euroa. Paikalliset kysyivät kummastellen miten onnistuin maksamaan 80 euroa pyörästä, sillä kuulemma jo 10 euroa on pyöräksi kallis.

Avasin perjantaina myös paikallisen puhelinliittymän, numero on +31629302465, lähtettäkää ihmeessä viestejä jos haluatte, luen mielelläni (soittaakkin voi, mutta mielummin Skype-osoitteeseni: gromakki).

Perjantai ilta, lauantaipäivä ja sunnuntaiaamu onkin sitten enimmäkseen mennyt pyörän selässä, tai kaupungilla kävelleskellen, josta syystä olenkin saanut kasaan aimo pinon valokuvia, ajattelin pitää valokuvakirjastoni flickr:ssä. Hollantiin liittyvät kuvani löydät omasta setistään.

D-day+1 Tunnustelua

Aamusta tuli herättyä melko varhain, siis paikalliseen aikaan ennen kymmentä. Sompailin aamun ympäriinsä, kävin suihkussa ja söin muutaman eilen ostamani hedelmän. Aikani palloiltuani lähdin sompaamaan kaupungille. Tällä kertaa otin kamerani mukaan. Palloiltuani hetken aikaa läheisessä supermarketissa, sen kummemmin mitään ostamatta, päätin lähteä keskustaan asti. Sattuman (ja ajoittaisen kartanluvun) ohjaamana löysin tieni Grote Markt:lle, eli siis paikalliselle Kauppatorille. Torilla istuskellessani tajusin miten paljon suurempi kynnys on mennä täällä kahvilaan, kuin Suomessa, kun esimerkiksi leivoksista yksikään ei näytä tutulle, saati syötävälle! Lounaaksi sain kuitenkin ranskalaisia ja jotain outoa chilimakkaraa ja minä kun luulin käveleväni Kebab-ravintolaan.

Ennen lounasta kävin viellä paikalissessa pankissa, siis ABN-AMRO:ssa (Amsterdam Ajaxin pääsponsori on siis pankki). Ystävällinen pankkivirkalija kertoi, että tarvitsen passin, paikallisen sosiaalitunnuksen ja vuokrasopimuksen. Tämä erityiskohtelu kuulemma opiskelijoille, lienee viisainta ottaa mukaan myös opiskelutodistus. Saas nähdä ovatko vaatimukset vielä samat ensi kerralla. Huomenna aamusta ajattelin suunnistaa kaupungintalolle jossa asukkaaksi rekisteröityminen pitäisi käydä käden käänteessä, toivottavasti sillä saa sosiaalinumeron.

Surffasin joskus kolmen jälkeen ruokakaupan kautta kotiin, mukaan tarttui jääteetä ja pähkinöitä. Kämpille päästyäni löin kameran koneeseen... ei voi olla totta, mielestäni olin ottanut parikymmentä kuvaa reilun kymmenen kilometrin kävelyreissuni aikana kamera oli tyhjä. Hetken asiaa palloteltuani totesin olleeni yltiökriittininen kuvieni suhteen ja niimpä niitä oli jäljellä vain yksi. Valitan ei siis kuvia vielä tänäänkään! :)

Kuulin jo keskiviikkoillalla äänekästä ja iloista puheensorinaa käytävästä, tein tälle iltaa suunnitelman, että mölyä kuullessani lähtisin yhteiseen tilaan esittäytymään. Yhdeksään mennessä korviini ei ollut kuitenkaan kantautunut minkäänlaista meteliä, päätin leikkiä hetkisen agenttia ja laitoin korvani kiinni oveen, kas kuinka ollakaan kuulin yhteisistä tiloista jonkinlaista ininää. Avasin oven ja kävelin rohkeasti paikalle, löysin lähes lopetetun aterian äärestä kaksi italialaista kaveria jotka asuvat tässä kerroksessa, toisen nimi oli Giovanni, mutta toisen nimi ei jäänyt mieleen, eikä hän valitettavasti puhunut kovin ymmärrettävää englantia. Jutustelin tovin Giovannin kanssa opiskelusta, vanhemmilleni tulevasta Italialaisesta vaihto-oppilaasta ja kaikesta siihen väliin sopivasta. Keskustelun hiipuessa energinen naishenkilö käveli portaat ylös paperinivaska kädessä, minun huonettani vastassa olevalle ovelle ja rupesi koputtelemaan, tovin juteltuaan hän kääntyi koputtamaan minun oveani. Lopetin keskusteluni Giovannin kanssa, ja poistuin, ehkä vähän tylysti, mutta suomalaiselle tyypillisesti tilanteesta. Juteltuani työn kanssa tovin hän kertoi olevansa tämän kohteen Studentmanagerin, Jonatanin, sijainen ja unohtaneesa jättää kirjeen Jonatanilta. Kirjeessä Jonatan oli selittänyt perussääntöjä talosta, tiskivuoroista ja niin edelleen.

Sannen lähdettyä jäin toviksi juttelemaan minua vastapäätä asuvan kaverin kanssa, hän oli saapunut tänään jenkeistä Arizonasta, sovimme menevämme huomenna yhdessä kaupungille. Saas nähdä millainen tyyppi hän on, Ollin varoitukset korvissani suhtaudun häneen pienellä varauksella, mutta avoimesti, onhan Hollanti avoimuuden maa.

Are we there yet?

Matkustuspäivät on jännittäiviä, ainakin kun ne ottaa samalla tyylillä kuin minä.

Aamulla heräsimme vähän viiden jälkeen Helsingin Viikistä, isän tutkijaboksista. Söimme isän kanssa kevyen aamupalan, jonka jälkeen ajoimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Isä saattoi minut vielä check-iniin asti, mutta sen jälkeen olin ns. omillani. Ensimmäinen ongelma tuli tietysti vastaan checkinnissä. Rinkkani painoi 25kg ja reppuni 8.9kg. Maksimipaino ruumaan oli kuulemma 20kg (eikä 32kg, niinkuin olin jostain lukenut, lieneekö sitten laukkukohtaiset säännöt vielä erikseen) ja käsimatkatavaroiden enimmäispaino olisi ollut 8kg. Ylitetyiltä kiloilta olisi tullut periä 15euroa per kilo. Jostain syystä ystävällinen vastaanottovirkailija kuitenkin päästi minut ohi ilman 90euron pikavoittoa, se olisi lopulta melkeimpä tuplannut lentolipun hinnan. Paluumatkalla pitänee lähettää tavaraa etukäteen etanapostilla, siitä tuskin voivat veloittaa yhtä paljon per kilo.

Seuraava mielenkiintoinen hetki tuli turvatarkastuksessa, käsimatkatavaroissani oli digijärkkäri, läppäri, ulkoinen kovalevy, hiiri, kaapelita, johtoja, piuhoja, etc. Olin jo etukäteen arvannut että näitä vielä seulotaan. Purkaessani ja pakatessani kamojani vieressä teki samaa, siis täysin samaa, siis purki valokuvauslaitteitaan repustaan. Mikä tästä teki mielenkiintoista oli se, että ko. naisen valokuvauslaitteet olivat nikonin sukelluskuvauskalustoa, jonkinlainen vedenalaissalamalaitekin siinä näkyi olevan, hulluja, mutta kivan keltaisia vehkeitä :)

Lento meni ongelmitta, reitti kulki Suomen rannikkoa, Ruotsin ja Tanskan yli, kunnes lopulta Groningenin ylitse ja laskeutuminen Schipolin lentokentälle. Se (lentokenttä) olikin ihan elämys sinänsä. Ensinnäkin, sinne mistä laskeuduimme, kesti valehtelematta kymmenen, viisitoista minuuttia rullata portille, reitti kulki ainakin yhden moottoritien alitse. Lentokenttä itsessään oli aika vaikuttava ilmestys, välillä tuntui, että se voisi olla science-fictioneissa esiintyvän dome-mainen kaupunki, kentällä on kuulemma yli 10km matkatavaran kuljetushihnastoja. Siitä huolimatta ylipainoinen rinkkani pääsi perille.

Schipolin alakerrassa oli oma rautatieasema, lienikö se vaatimaton kuusiraiteinen vimpain. Hyppäsin ekaan junaan 10.51 kohti Enschedeä. Tovin tällä matkustettuani vaihdoin Amerfoortissa toiseen junaan, jonka määräasema olisi Groningen. Ekassa junassa oli helppo matkustaa, sillä siinä oli avulias konduktööri joka kiersi lähes joka aseman välissä ostolla ja muisti kuuluuttaa saapumiset sekä hollanniksi, että englanniksi. Jälkimmäisessä junassa juttu olikin toinen, siinä konnarit kiersivät vain kerran, juuri ennen Groningenia (vaikka olin tässä junassa pidempään kuin aiemmassa), lisäksi kuulutukset tulivat vain hollanniksi. Kuulutusten kuuntelu voi olla melko jännittävää jos erotat ja tunnistat ainoastaa yhden sanan: "Groningen".

Seuraavan vaiheen olin kuvitellut ennalta olevan niin helppo etten ollut siihen viitsinyt edes sen kummemmin varautua, siis kävelyn rautatieasemalta osoitteeseen Plutolaan 329. Hetken asemalla palloiltuani tajusin, ettei täältä saa mistään ilmaiskarttaa, kävelin informaatiotiskille jossa toffeeta rouskutteleva rautatien virkalija ei tiennyt kaupunigsta mitään, mutta antoi minulle kuitenkin valokopion kaupungin keskustasta. Harmi vain että kämppäni jäi noin kilometrin sen kartan ulkopuolelle, enkä kovin tarkkaan tiennyt mihin. Lähdin kuitenkin tämän kartan avulla sompailemaan kohden Groningenin keskustaa, arvelin, että kyllä sieltä jostain turisti-info löytyy. Eipä löytynytkään, käveltyäni RuG:n päärakennukselle asti ja juotuani viimeiset Suomesta tuomani Novelle Lähdevedet menin rinkkani ja reppuni kanssa viereiseen kirjakauppaan, josta sainkin viidellä eurolla (4,99eur) kelpo kartan. Tottavie kun puhuu sakki täällä hyvää englantia ja melkeimpä missä vaan. Loppu kämpille suunnistaminen olikin pelkkää fyysista työtä.

Täällä kämpillä olin kolmen pintaan, nyt illalla kävin kaupasta hakemassa vähän evästä, että jaksan huomenna tutkiskella kaupunkia ja jopa kantaa kameraa ympäriinsä, tänään en paljoa jaksanut isoa kameraa kaivella, mutta tässä kuitenkin yksi kuva kämpästä kännykällä otettuna. Lisätietoja löytyy isäntämaan kielellä.

Drafts and departures

Mulla on muutamia luonnoksia blogiviesteistä jotka ajattelin kirjoittaa ennen lähtöäni hollantiin... nyt kuitenkin kävi niin että viestit ovat edelleen draft-kansiossa ja tällä hetekellä istuskelen Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa kuulutusta lennolleni, lähtöön on vielä reilu tunti. Pientä jännitystä, miten Schipholissa löytää juna-aseman, mistä saa liput, puhutaanko englantia, osaanko ääntää paikannimet oikein. Tälläisena hetkenä toivoo, että olisi reissannut enemmän maailmalla, mutta näillä eväillä on mentävä :)